Byebye vuosi 2020, tervetuloa 2021
Monen muun tavoin voi todeta, että vuodessa 2020 oli paljon asioita, joita ei jäänyt ikävä, mutta olihan siellä paljon hyvääkin.

Alkuvuodesta pyöritin 30 hevosen yksityistallia ja valmennuksia Hämeenlinnassa. Se oli opettavainen kokemus, mutta myös aika rankka harppaus yrittäjän arkeen. Iso talli ja paljon muuttuvia tekijöitä, koskaan et voinut tietää, mitä seuraava päivä toisi tullessaan. Kiteytettynä voisi todeta, että jos joku luulee talliyrittäjän työn olevan ihanaa heppailua, voin kertoa, että enemmän siinä on tiskiharjaa ja vessapaperia 😊 Kuitenkin kokemusta kertyi valtava määrä lisää ja olen siitäkin jaksosta erittäin kiitollinen, sain elinikäisiä ystäviä, hevosia tuli ja meni ja parhaat on vieläkin rinnalla

Kesällä otin kuukauden verran happea kotona ja sitten uusi startti Järvenpäässä, Ratsastuskeskus Ainosta vuokratuissa tiloissa kokonaisuudella joka palvelee eniten tavoitteinani ja sitä mitä ”isona” haluan tehdä. Kesä menikin sitten uutta toimintaa järjestellessä nopeasti. Kaikki kilpailulliset suunnitelmat sai heittää kaivoon, mutta kerrankin oli aikaa olla myös kotona perheen kanssa ja treenata nuoria hevosia, joita minulla nyt on kahden omakasvatin lisäksi pari muutakin. Nyt meillä on kiva 17 hevosen tallikokonaisuus Ainon hyvissä puitteissa, valmennukset pyörii ja henki Ainon mäellä on loistava. Kiitos myös HR:n nuorille, jotka kävitte Sonjan opastuksella vierailulla tallissani syksyllä!

Kun lumijumit ja paukkupakkaset helpottavat, aletaan katsoa positiivisesti kohti tulevaa kilpailukautta. Tavoitteet siirtyivät vuodella eteenpäin, mutta osaltaan pakollinen hengähdystauko on ollut hyväksi. Hevoset ovat nyt hyvässä kunnossa ja tästä on hyvä alkaa tähdätä nuorten hevosten luokkiin, breederseihin ja gp-tasolle. Ehkäpä tänä vuonna päästään taas kiertämään myös kv-kisoja!

Kiitos kaikille hengessä ja toiminnassa mukana olleille ja tukeneille ja hyvää harjoittelujaksoa kaikille kisoja odotellen! – Rosa